Juhani Koponen on 44-vuotias Kauppatieteiden maisteri pääkaupunkiseudulta. Hänellä on lähes 20 vuoden kokemus talouteen liittyvien artikkelien kirjoittamisesta. Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. freelance-kirjoittajana usealle suurelle kansainväliselle yhtiölle sekä toiminut erilaisissa opetustehtävissä pääasiallisesti yksityisopettajana.
Juhani päätyi meidän sivustomme kirjoittajaksi pitkän ja tarkan hakuprosessin jälkeen. Hänellä on sekä muodolliset valmiudet tutkintonsa ansiosta, että myöskin ihmisläheinen tapa selittää vaikeatkin asiat helposti ymmärrettävästi. Hänen tämän hetkinen tilanteensa mahdollistaa lähes täysipäiväisen panostamisen laadukkaiden artikkelien ja sisällön luomiseen.
Juhanin opetusura antaa hänelle erinomaiset valmiudet kirjoittaa lainaamiseen liittyviä artikkeleita tavalla jotka ovat helppo ymmärtää, sisäistää ja lukea. Hänen kirjoituksensa ovatkin meidän sivuston kulmakivi. Juhanin suunnitelmissa onkin kirjoittaa kymmeniä alaan liittyviä artikkeleita, joiden avulla jokainen meidän sivun kävijä löytää helposti itselleen sopivan lainavaihtoehdon ja samalla myös oppii henkilökohtaisen taloudenhoitoon liittyviä tärkeitä asioita.
Juhani on myös aikaisemmin valmentanut yksityishenkilöitä kauppakorkeakoulujen pääsykokeisiin vuodesta 2009 alkaen. Tämän lisäksi hän on opettanut menestyksekkäästi useita kauppakorkeaan pyrkiviä abiturientteja yksityisesti. Näistä henkilöt ovatkin päässeet lähes poikkeuksitta tavoittelemaansa yliopistoon.
Juhani on johtava sisältövastaavamme,mutta hänen apunaan meillä on myös kattava tiimi joka antaa palautetta ja yhdessä kehittää sivustomme sisältöjä yhä kiinnostavammaksi ja kattavammaksi saamamme asiakaspalautteen perusteella. Jos sinua kiinnostaa yksityisopetus, Juhaniin voi myös ottaa yhteyttä meidän sivujen palautelomakkeen kautta tai lähettämällä yksityisviesti hänelle sosiaalisen median kautta.
Yhdistämällä laadukkaasti kirjoitetut artikkelit helpon ja toimivan sivurakenteen kautta, tavoitteenamme onkin rakentaa alan laadukkain ja helppokäyttöisin nettisivusto, jonka käyttäminen on vaivatonta sekä ensimmäistä kertaa lainasivuille saapuvalle, että myöskin jo muihin lainasivuihin tutustuneille henkilöille.